Balettikoulu

Balettikoulun historia ja nykypäivä
Balettikoulu Hannele Suomalainen | Tampere | Ylöjärvi

Otimme ensimmäiset tanssiaskeleemme vuonna 1965. Tanssinopettaja Sini Virtasen toimesta perustettu balettikoulu toimi alun perin Jyväskylässä, mutta Pirkanmaalla olemme toimineet jo vuodesta 1986 lähtien. Tällä hetkellä meillä harjoittelee yli 350 oppilasta kymmenen tanssinopettajan johdolla.
Nykyisen nimemme saimme vuonna 1989, jolloin koulumme taiteelliseksi johtajaksi tuli balettipedagogi Hannele Suomalainen. Tänä päivänä balettikoulumme antaa taiteen perusopetuksen yleisen ja laajan opetussuunnitelman mukaista tanssinopetusta sekä harrastajille että ammattiin aikoville. 

Annamme opetusta ensisijaisesti lapsille ja nuorille. Balettikoulussamme on myös aikuisbalettiryhmä, ja yli 16-vuotiaille/aikuisille tarkoitettuja ryhmiä. Tavoitteenamme on luoda edellytyksiä tanssin pitkäjänteiseen harrastamiseen sekä tarjota tiedollisia ja taidollisia valmiuksia jatko-opintoihin hakeutumiseen. Opetuksessamme huomioimme oppilaan yksilöllisyyden ja kehitämme hänen tanssitaitojaan tavoitteellisesti. 

Koulumme pääasialliset esiintymiset tapahtuvat vuosittaisissa joulu- ja kevätnäytöksissämme. Lisäksi osallistumme vuosittain erilaisiin valtakunnallisiin tanssikilpailuihin ja -katselmuksiin, mm. valtakunnalliset balettikilpailut, Arktiset Askeleet, All in Jazz-tanssikatselmukseen, Performin Arts IKM/SM-karsintoihin, Estradi-tanssikilpailuihin ym. 

Erikoisuutemme ovat kokoillan balettikokonaisuudet, joita olemme esittäneet toimintamme aikana useita. Näyttäviä baletteja olemme tehneet yhteistyössä Suomen Kansallisoopperan balettioppilaitoksen ammattiopiskelijoiden kanssa yhteistyössä. Balettikoulumme on esittänyt monia baletteja, kuten esimerkiksi Joutsenlampi, Tuhkimo, Prinsessa Ruusunen, Pieni merenneito, Liisa Ihmemaassa, Pähinänsärkijä...

Tanssin taiteen perusopetus

Balettikoulu Hannele Suomalainen on hyväksytty antamaan taiteen perusopetusta sekä alan pitkäjänteisille harrastajille että ammattiin aikoville. Koulussamme ovat käytössä laajan (LAAJA OPS) ja yleisen oppimäärän (YLEINEN OPS) opetussuunnitelmat. 

Taiteen perusopetus tarkoittaa sitä, että opetus on tavoitteellista, jatkuvaa, vuosittain etenevää ja pätevien opettajien antamaa suunnitelmallista työtä. Se noudattaa kuntakohtaista opetussuunnitelmaa, joka laaditaan Opetushallituksen antamien perusteiden pohjalta.

Baletin erikoiskoulutus

Balettikoulussamme on mahdollisuus tulla valituksi erikoiskoulutukseen opinnäytteen perusteella. Ryhmiä on kaksi, ja niissä annetaan lisäopetusta ja laajoja esiintymismahdollisuuksia taitaville ja motivoituneille balettioppilaille. 

Erikoiskoulutuksen tarkoituksena on valmentaa oppilasta tuleviin ammattiopintoihin. Se tarjoaa edellytyksiä myös Suomen Kansallisoopperan balettioppilaitoksen kolmivuotiseen erikoiskoulutukseen, jossa kouluttautuu tälläkin hetkellä useita oppilaitamme. Erikoiskoulutuksesta vastaa koulumme rehtori Hannele Suomalainen. 

Baletin erikoiskoulutukseen lukuvuvuodelle 2022-2023 on seuraava haku kevään lopulla 2022. Katso tästä hakuohjeet erikoiskoulutukseen!
Kysy lisää

Balettikoulun kannatusyhdistys

Balettikoulu Hannele Suomalaisen yhteydessä toimii kannatusyhdistys, joka on perustettu jo vuonna 1970. Yhdistyksen tarkoituksena on tukea lahjakkaiden ja uutterien oppilaiden menestymistä tanssin saralla. Toiminta on joustavaa ja mukaan ovat tervetulleita kaikki tanssiharrastuksen tukemisesta kiinnostuneet.

Kannatusyhdistys jakaa balettikoulun kevätnäytöksen yhteydessä stipendejä koulun oppilaille tanssin jatko-opintoihin. Stipendit rahoitetaan pääasiassa näytöksissä vapaaehtoisvoimin pidettävän kahvion tuotoilla. Myös lahjoituksia otetaan vastaan. 

Yhdistykseen on helppo liittyä maksamalla 10 euron vuosimaksun. Jäsenmaksun maksaminen ei velvoita eikä sido mihinkään. Lisätietoja saat kannatusyhdistyksen puheenjohtajalta.

Jäsenmaksun voi maksaa tilille: 
Lapsi ja nuorisobaletin kannatusyhdistys ry
FI5955370120013553. 

Kiitos kannatuksesta!
Katso yhteystiedot

Balettipoimintoja vuosien varrelta


Balettikoulu on esittänyt useita kymmeniä baletteja vuosien varrella, kuten esimerkiksi:
  • 1986 Lelukaupassa (kor. Sini Virtanen, Vammala, Ylöjärvi)
  • 1988 Pessi ja Illusia (kor. Sini Virtanen, Vammala, Ylöjärvi)
  • 1991 Hannu ja Kerttu (kor. Sini Virtanen, Ylöjärvi ja Tesoma)
  • 1993 Lumikuningatar (kor. Hannele Suomalainen, Tampere ja Ylöjärvi)
  • 1994 Pelastakaa perintörahat (kor. Marjaana Keskitalo, Tampere)
  • 1995 Pieni Merenneito (kor. Hannele Suomalainen, Tampere ja Ylöjärvi)
  • 1996 Nuket (kor. Hannele Suomalainen, Tampere ja Ylöjärvi)
  • 1998 Liisa ihmemaassa (kor. Hannele Suomalainen, Tampere ja Ylöjärvi) 
  • 2000 Tuhkimo-baletti 1. näytös (kor. Hannele Suomalainen, Tampere ja Ylöjärvi)
  • 2002 James Bond kasinolla (kor. Nina Heino)
  • 2004 Pieni merenneito (kor. Hannele Suomalainen)
  • 2005 Tuhkimo-baletti (kor. perinteinen, sov. ja harj. Hannele Suomalainen)
  • 2006 Pähkinänsärkijä-baletti (kor. perinteinen, sov. ja harj. Hannele Suomalainen)
  • 2008 Divertissements Joutsenlampi (kor. M. Petipa, sov. ja harj. Hannele Suomalainen)
  • 2011 Prinsessa Ruusunen Tampereen Teatterissa (kor. ja harj. perinteisen mukaan Hannele Suomalainen)
  • 2012 Tuhkimo-baletti Tampereen Teatterissa (kor. ja harj. perinteisen mukaan Hannele Suomalainen)
  • 2013 Joutsenlampi (kor. ja harj. perinteisen mukaan Hannele Suomalainen) 
  • 2018 Lumikuningatar-baletti Sampolassa (kor. ja harj. Hannele Suomalainen)
  • 2020 Pieni Merenneito-baletti Sampolassa (kor. ja harj. Hannele Suomalainen)
Share by: