Opettajat

Tutustu opettajiimme ja tule tanssimaan kanssamme
Balettikoulu Hannele Suomalainen | Tampere | Ylöjärvi

Meillä opetuksesta vastaavat koulutetut tanssin ammattilaiset, joiden taustalta löytyy myös kansainvälistä osaamista. Tunneillamme vahva tekninen osaaminen yhdistyy oppilaan huomioivaan opetutukseen ja aitoon tanssin tuomaan iloon!
  • Hannele Suomalainen

    Balettikoulun rehtori Hannele Suomalainen on valmistunut tanssijaksi Suomen Kansallisoopperan balettikoulusta ja oli Kansallisbaletin tanssijana vuosina 1981–1983. Tanssiopintoja hän on suorittanut Suomen lisäksi New Yorkissa, Pariisissa, Kölnissä, Tallinnassa, Tukholmassa sekä Lontoossa. Tanssipedagogiksi Hannele valmistui Kuopion konservatoriosta ja on suorittanut oppilaitoksen johtamisopinnot Jyväskylän yliopistossa vuonna 2008. Hänellä on myös fysioterapeutin pätevyys.   


    Hannele opettaa klassista balettia 4. luokasta edistyneisiin saakka sekä baletin erikoiskoulutusryhmille. Tämän lisäksi hän opettaa karakteritanssia kurssimuotoisesti. Hän on tehnyt koreografioita useisiin eri baletteihin, ja yhteistyötä on monesti tehty Suomen Kansallisoopperan balettioppilaitoksen kanssa. 

    Hannelen tunnit ovat pedagogisesti tavoitteellisia. Hän korostaa tyylipuhdasta klassisen baletin tekniikkaa huomioiden kunkin oppilaan yksilölliset mahdollisuudet. Hannele kannustaa aina oppilasta yrittämään parhaansa sekä tuo oppilaan parhaat puolet esiin tanssillisilla sarjoillaan ja tanssin ilon kautta. Tunneilla työskennellään tavoitteellisesti huumoria unohtamatta.

  • Mönzi Kurbanali

    Mönzi on toiminut tanssinopetajana koulussamme vuodesta 1992 ja on pitkän linjan ammattilainen niin tanssijana kuin koreografina. Hän opettaa koulussamme tällä hetkellä jazz- ja nykytanssia. 


    Hän on toiminut ammattitanssijana sekä koreografina eri teattereissa ja tanssiryhmissä maan eturivin ammattilaisten kanssa. Tanssin perusopinnot Mönzi on suorittanut Tampereella eri tanssikouluissa ja syventävät opinnot Kuopion Savonia AMK:ssa. Laajan työkokemuksensa lisäksi hän on suorittanut tanssinpedagogiset opinnot ja tehnyt opinto- ja esiintymismatkoja eri puolelle Suomea, Lontooseen, Pietariin, Tukholmaan ja Cannesiin.


    Mönzin sydäntä lähellä jazzissa on vanha musikaaliperinne sekä jazztanssin traditiot, unohtamatta tämän päivän fuusioitumista, eri lajien lähentymistä ja dynaamisuutta. Hän arvostaa tanssin tuomaa iloa sekä oppilaiden persoonallisuutta ja yksilöllisyyttä. Hänen tuntinsa ulottuvat perinteisestä lyyrisestä jazzista contemporary jazziin ja edistyneille oppilaille opetetaan myös heels-tekniikkaa. Tunnit ovat meneviä, hauskoja ja pedagogisesti tavoitteellisia. 


    Nykytanssissa painoalue on kehon tuntemuksesta, anatomisuudessa sekä oman liikkeen tuottamisessa, painopisteiden hallinnassa sekä tilassa liikkumisessa ja muiden huomioon ottamisessa. Tunneilla käydään läpi myös koreografista ajattelua ja siihen liittyviä liike- ja improvisaatioharjoitteita.

  • Sari Leppälä

    Tanssipedagogi Sari Leppälä opettaa klassista balettia ja lastentanssia. Hän valmistui baletinopettajaksi Kuopion konservatoriosta vuonna 1994, ja on työskennellyt tanssijana eri produktioissa muun muassa Tampereen Teatterissa, Kuopion kaupunginteatterissa, Tampereen Työväen Teatterissa sekä Tanssiboxin pruduktioissa. Tanssiopintoja Sarilla on kotimaan lisäksi Hollannista. 


    Sarin opetustyyli on lempeä ja mukaansa tempaava. Huumori ja leikkisyys ovat Sarin opetuksen kulmakiviä lasten kanssa. Tunneilla on hauskaa, ja tanssiharjoitusten ohessa keskittymiskyky ja luovuus pääsevät kehittymään. 


    Sari on opettanut balettikoulussamme vuodesta 1997 lähtien ja opettaa lastentanssia sekä balettia. 



  • Terhi Pinomäki-Lenick

    Terhi Pinomäki-Lenick aloitti tanssimisen jo lapsena Tampereella. Tanssijan ammattiopinnot hän suoritti Balettakademienissa Göteborgissa. Valmistuttuaan hän muutti New Yorkiin, jossa hän jatkoi opintojaan Peridance Centerissa. Lisäksi hän on kouluttautunut kursseilla esimerkiksi Lontoossa ja Yorkissa. 


    Terhi on työskennellyt baletin ja lastentanssin opettajana Suomen lisäksi muun muassa Göteborgissa, New Yorkissa ja New Mexicossa. Tanssijan työtä hän on tehnyt produktiokohtaisesti sekä eri ryhmissä niin Ruotsissa kuin Yhdysvalloissa. Suomessa hän on ollut tanssijana Tampereen Teatterissa, Tampereen Työväen Teatterissa, sekä TanssiBoxin produktioissa. Tanssijan ammattitutkinnon lisäksi hän on opiskellut luokanopettajaksi. 


    Terhi on innostava ja kannustava, mutta myös määrätietoinen, tanssin iloa unohtamatta. Hän pitää tärkeänä huomioida oppilaat yksilöinä ja antaa tilaa myös oppilaan omalle luovuudelle.


    Terhi on toiminut balettikoulun opettajana vuodesta 2002 ja opettaa lastentanssia ja balettia Ylöjärven toimipisteessä. 

  • Iina Suomalainen

    Iina on tanssinut balettia sekä jazzin ja nykytanssin tyylilajeja koko ikänsä. Hän on esiintynyt mm. Kielo Dance Companyn sekä Helsinki Dance Theatren teoksissa. Kauden 2022–2023 Iina esiintyi Tampereen Teatterin menestyksekkäässä Anastasia-musikaalissa. 


    Tanssinopettajana Iina on toiminut yli kymmenen vuoden ajan. Hän on käynyt tanssinohjaajakoulutuksen sekä lukuisia tanssinopettajille suunnattuja koulutuksia. Iina on valmistunut opettajaksi Helsingin yliopistosta osana kasvatustieteiden maisterin tutkintoa. Hän on opiskellut taiteen perusopetuksen laajan opetussuunnitelman mukaiset syventävät opinnot balettikoulussamme päälajina baletti sekä suorittanut Suomen Kansallisoopperan balettioppilaitoksen baletin kolmevuotisen erikoiskoulutuksen. Ammattitaitoaan Iina on syventänyt mm. New Yorkissa ja Lontoossa alansa huippujen opetuksessa. Lisäksi Iina on luonut useita finaaliin saakka menestyneitä koreografioita Performing Arts SM-kilpailuihin, joissa hän on myös itse saavuttanut suomenmestaruuden.


    Iina on rento ja sydämellinen opettaja. Tanssituntien peruspilareita ovat tanssillisuus ja musikaalisuus. Hän painottaa puhtaan tekniikan ohella jokaisen oppilaan henkilökohtaisen ilmaisun löytämistä sekä liikkeiden sulavuutta, voimavaihtelua ja keveyttä.


    Iina on toiminut opettajana balettikoulussamme vuodesta 2011 lähtien ja opettaa lyrical jazzia ja aikuisbalettia. 

  • Minna Suomalainen

    Minna on tanssinut koko ikänsä balettia, jazzia, nykytanssia ja showtanssia. Hän on suorittanut taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän syventävät opinnot balettikoulussamme. Tanssiosaamistaan Minna on laajentanut New Yorkissa, Lontoossa ja Espanjassa. Hän on suorittanut Varalan urheiluopiston liikunnanohjauksen peruskurssin, tanssiliikunnan ohjaajakoulutuksen, Kiddie jam- koulutuksen, Suomen voimisteluliiton ryhmäliikunnanohjaajakoulutuksen sekä osallistunut DaCin koulutuksiin. Koulutukseltaan hän on fysioterapeutti, ja työskentelee lasten fysioterapian parissa. 


    Balettitunneilla Minna opettaa ryhmille ikätasoon sopivia balettiharjoituksia ja lapsille mieluisia koreografioita. Showtanssitunneilla tanssitaan sekä meneviä että rauhallisempia koreografioita hyppyineen ja temppuineen. Tunneilla harjoitellaan ahkerasti lihaskuntoharjoittelua unohtamatta. Tanssitunnin jälkeen on energinen fiilis ja halu oppia lisää! 


    Minna on opettanut balettikoulussamme vuodesta 2016 lähtien ja opettaa showtanssia ja balettia. 

  • Lotta Lintonen

    Lotta on tanssinut pienestä pitäen. Hän on käynyt Suomen Kansallisoopperan balettioppilaitoksen kolmevuotisen erikoiskoulutuksen. Taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän hän on suorittanut balettikoulussamme.


    Lotta on opiskellut Savonia-ammattikorkeakoulussa ja koulutukseltaan hän on tanssinopettaja. Hän on toiminut tanssijana muun muassa kansainvälisellä ANTI-festivaalilla sekä Kuopion kaupunginteatterilla. 


    Opettajana Lotta on kannustava ja helposti lähestyttävä. Hänelle on tärkeää luoda oppimisympäristö, jossa ei tarvitse pelätä virheitä. Lotta arvostaa pitkäjänteistä harjoittelua, mutta tärkeintä on kuitenkin tanssin tuoma ilo.


    Lotta on toiminut opettajana balettikoululla vuodesta 2020 lähtien ja opettaa lastentanssia.


  • Eveliina Nevala

    Eveliina on valmistunut tanssinopettajaksi Oulun ammattikorkeakoulusta keväällä 2022. Hänellä on monipuolinen lajitausta showtanssista, jazzista, nykytanssista ja klassisesta baletista. Harrastusvuosinaan hän on kerännyt runsaasti esiintymis- ja kilpailukokemusta ja saavuttanut menestystä kansallisissa kilpailuissa ja katselmuksissa. Opetuskokemusta Eveliinalla on muun muassa Oulusta Tanssikeskus Citydancelta sekä Seinäjoelta Studio de Danse Susanna Isotalolta.


    "Tanssi on minulle intohimo. Opetuksessani painotan tanssiteknistä osaamista, sekä kannustan oppilaitani etsimään omaa polkuaan tanssin saralla. Minulle on tärkeää, että tanssin ilo välittyy tunneillani jokaiselle. Olen helposti lähestyttävä ja iloinen persoona ja suhtaudun opetustyöhön suurella sydämellä."


    Eveliina on opettanut balettikoululla vuodesta 2021 lähtien ja opettaa lastentanssia, showtanssia, nykytanssia ja balettia. 

  • Riikka Korpi

    Riikka Korpi on tamperelainen tanssinopettaja ja koreografi. Hän on työskennellyt vuodesta 1992 lähtien erittäin monipuolisesti ja aktiivisesti tanssin ja taiteen kentällä, niin tanssistudioissa kuin teatterissa ja televisiossa. 

    Pohjakoulutuksen hän sai Tampereen Balettiopisto Birgitta Kiviniemi-Cheremeteffillä, jonka jälkeen hän on opiskellut laajasti ulkomailla; Englannissa, Ranskassa, Yhdysvalloissa ja Saksassa ohjaajinaan mm. Matt Mattox ja Francis J. Roach. 


    Riikka tunnetaan erityisesti vahvasta jazztanssitaustastaan, mutta yhtälailla energiasta, joka tunneilla syntyy. Riikka antaa kaikille oppilaille mahdollisuuden edistyä ja kehittyä juuri omalla tasollaan ja omana itsenään, oli tavoitteena ammattilaisuus tai hyvän mielen harrastus. 


    Riikka on toiminut opettajana balettikoulussamme keväästä 2022 lähtien ja opettaa jazztanssia, balettia, aikuisbalettia sekä musical dance-tunteja. 


  • Matleena Rainevuo

    Matleena aloitti tanssin kolmevuotiaana baletilla. Viiden vuoden iässä mukaan tuli hip hop sekä jazz, jotka ovat kulkeneet tähän saakka Matleenan päälajeina. Lisäksi Matleena on tanssinut mm. nykytanssia, musikaalitanssia sekä showtanssia. Matleena aloitti tanssinopettamisen vuonna 2020, ja on opettanut lapsia, nuoria ja aikuisia eri tanssikouluissa Tampereella. Tanssinopettamisen lisäksi Matleena työskentelee koulunkäynnin ohjaajana sekä tanssii Tapparan ”Sparkling Stars” -tanssiryhmässä. 


    ”Street-opettajana minulle on tärkeää, että jokainen löytäisi tunneillani oman tyylinsä liikkeiden ja itsensä ilmaisuun. Rennossa ja hyvässä ilmapiirissä jokainen voi kehittyä ja ylittää itsensä. Pyrin aina siihen, että tunneillani oleva positiivinen ja energinen fiilis säilyisi oppilailla vielä tunnin jälkeenkin!”


    Matleena aloittaa tanssinopettajana balettikoulussa syksystä 2023 lähtien ja opettaa street-lajeja.


  • Olivia Heikkonen

    Olivia valmistui tanssinopettajaksi toukokuussa 2023 Turun ammattikorkeakoulusta. Hän on opettanut Turussa ja Tampereella balettia, jazztanssia, nykytanssia sekä lastentanssia. Vaihto-opinnot Olivia on suorittanut Tukholman taideyliopistossa päälajinaan baletti ja sivulajinaan jazztanssi. 


    Opettajana Olivia on kannustava ja pyrkii luomaan aina turvallisen tilan luovalle tekemiselle ja tanssin ilolle. Hän rohkaisee oppilaitaan pitkäjänteiseen työskentelyyn sekä tukee heidän luovuuttaan tanssiteknistä osaamista unohtamatta. Lastentanssissa Olivialle tärkeintä on tanssin ilon välittäminen leikin ja liikkumisen kautta. Tunnit muodostuvat hyvästä ilmapiiristä, jossa jokainen oppilas tulee kohdatuksi yksilönä.


    Olivia opettaa balettikoulussamme nykytanssia, lastentanssia ja balettia syksystä 2023 lähtien.



  • Julia Tamminen

    Julia on ammattitanssijaksi opiskeleva tanssija ja tanssinohjaaja. Hän on aloittanut tanssimisen showtanssilla, josta eteenpäin on tanssinut monipuolisesti eri lajeja baletista katutanssilajeihin. Julialla on 10 vuoden kisatausta maailmanmestaruustasoon asti showtanssin, modernin tanssin sekä jazztanssin merkeissä. Tällä hetkellä vakiintuneena päälajinaan Julia tanssii nykytanssia.  


    “Tunneillani kokeillaan ja yhdistellään oman lajitaustani antimia. Opettajana kannustan oppilaitani löytämään oman tyylinsä tehdä liikettä. Oma tehtäväni on auttaa heitä löytämään oma intonsa siihen mitä tekee, silloin mahdollisuudet avautuvat vaikka ja mihin!” 


    Julia on opettanut balettikoululla keväästä 2022 nykytanssia. 



Share by: